Loistavan Olon apteekki (käytämme myös nimeä Seppälän apteekki) sijaitsee Seppälän Prisman kauppakeskuksessa. Apteekkiostoksien lisäksi muutkin ostokset on helppo hoitaa samalla kerralla saman rakennuksen sisällä. Apteekkiimme mahtuu Prisman ostoskärryjen kanssa ja apteekissa asiointia jouduttaaksemme olemme sijoittaneet kassoja myös reseptitoimituksien yhteyteen.
Meille mahtuu hyvin asioimaan myös pyörätuolin kanssa. Auton saa helposti Prisman sisäänkäynnin luokse ja siitä on lyhyt matka apteekkiin sisälle.
Reseptit voidaan laittaa valmiiksi asioidessasi Prismassa eli niitä ei tarvitse välttämättä jäädä odottamaan. Jätät vain reseptit meille hoidettaviksi ja noudat noin puolen tunnin kuluttua ilman erikseen jonotusta.
Itsehoidon puolella on laaja valikoima itsehoidon lääkkeitä ja muita tuotteita, joiden valinnassa on aina opastamassa tuotteisiin perehdytetty ja koulutettu henkilökuntamme. Nopeat pikakassamme eivät kerää jonoja, vaan asiat hoituvat sujuvasti.
Olemme panostaneet voimakkaasti apteekkikosmetiikkaan ja meillä on säännöllisin väliajoin tuote-esittelyjä valikoimiimme kuuluvista tasokkaista kosmetiikkasarjoista.
Tupakoinnista vieroitukseen meillä on koko valikoima edustettuina Suomessa markkinoilla olevista tupakoinnin vieroitukseen tarkoitetuista lääkkeistä. Tuotteet ovat kaikki hyvin esillä ja henkilökuntamme opastaa ja kertoo mielellään eri vaihtoehdoista ja antaa muuta aiheeseen liittyvää neuvontaa.
Tervetuloa tutustumaan!
Opetusapteekki
Loistavan Olon Apteekki on Kuopion ja Helsingin yliopistojen hyväksymä opetusapteekki. Farmasian opiskelijat voivat suorittaa apteekissamme opiskeluun kuuluvan pakollisen työharjoittelujakson. Meillä on harjoittelussa noin 2-4 farmasian oppilasta vuosittain ja paikat ovat erittäin haluttuja. Tämän lisäksi koululaisilla on mahdollisuus suorittaa apteekissa työelämään tutustumisjaksoja (TET) sekä farmasian opintoihin tähtäävää ennakkoharjoittelua. Oppilaspaikkaa voi tiedustella johtavalta proviisoriltamme.
Töihin Loistavan Olon Apteekkiin
Oletko kiinnostunut työskentelemään Loistavan Olon apteekissa? Lähetä meille vapaamuotoinen hakemuksesi, jossa kerrot itsestäsi ja työkokemuksestasi.
|